tiistaina, lokakuuta 29, 2013

Itäsavolaiset lapset tutustuvat nukketeatterin maailmaan



Lastenkulttuurikeskus Verson ja Versoverkko Etelä-Savoon -hankkeen järjestämät pienten lasten taideviikot johdattavat Rantasalmen, Juvan ja Savonlinnan lapset luovan toiminnan pariin. Verso-viikkojen teemoina korostuvat tarinallinen taidekasvatus ja nukketeatteri, ja kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Lastenkulttuurikeskus Verso on 11 kunnan rahoittama verkosto, jonka yksi toimintamuoto on jokaisella jäsenpaikkakunnalla vuosittain järjestettävä lasten taideviikko. Verso myös hallinnoi ESR-rahoitteista Versoverkko Etelä-Savoon (2012 – 2014) -hanketta, jossa kehitetään kuntien palvelurakenteisiin pysyviä taidekasvatusmenetelmiä.

Syksyn 2013 aikana erityisesti perhepäivähoitajille ja kotihoitolapsille suunnattuja kulttuuriviikkoja on vietetty jo Pieksämäellä ja Hirvensalmella, ja seuraavat Verso-viikot järjestetään Rantasalmella 28.10. – 1.11., Juvalla 4.11.- 8.11. sekä Savonlinnassa 11.11. - 15.11. Tarkemmat tapahtumatiedot löytyvät osoitteesta www.versoverkko.fi. Vuoden viimeinen Verso-viikko toteutetaan Mäntyharjulla marraskuun lopussa.

Satu ja Aatos jalkautuvat päivähoitoon ja kouluihin

Rantasalmen ja Juvan Verso-viikot painottuvat tarinankerrontaan ja tunteiden käsittelyyn teatterillisin menetelmin. Pohjana on Versoverkko Etelä-Savoon -hankkeen ”Satu ja Aatos” -pilotti, joka käynnistettiin kehittämään Toenperän kirjastojen satutuntitoimintaa Juvalla, Joroisissa ja Rantasalmella. Nyt toimintaa jalkautetaan myös kirjastojen ulkopuolelle varhaiskasvatuksen pariin. Syksyn aikana Satu ja Aatos-tuokioita järjestetään myös kaikissa Juvan, Joroisten ja Rantasalmen kouluissa.

Tunneteemaan pohjautuvia satuja lukevan Satu-tädin (Katja Kähkönen) mukana kulkee ottopoika Aatos, teatterilavaste, joka auttaa lapsia sadun herättämien tunteiden käsittelyssä. Teatterillisiin harjoituksiin päättyvä tarinatuokio toimii paitsi taidekasvatustoimintana, myös varhaiskasvatus- ja opetushenkilöstön koulutuksena teatterillisten menetelmien hyödyntämiseen niin tunnetaitokasvatuksessa kuin kirjallisuutta käsitellessäkin.

Satu ja Aatos Juvan kirjastolla
 
Savonlinnassa teemana nukketeatteri

Savonlinnan Verso-viikko 2013 painottuu tänä vuonna nukketeatteriin sekä tarinalliseen taidekasvatukseen. Yhteistyötä tehdään tiiviisti Savonlinnan kirjastojen kanssa. Lapset pääsevät kokeilemaan teatterinuken rakennusta kierrätysmateriaaleista Kerimäen ja Savonrannan kirjastoissa sekä pääkirjasto Joelissa.

Versoverkko Etelä-Savoon -hankkeessa on vuoden mittaan valmistettu nukketeatterimatkalaukkuja Savonlinnan päivähoidon käyttöön ja koulutettu päivähoitohenkilöstöä nukketeatterimenetelmien käyttöönottoon. Yhdessä matkalaukuista on sisältönä huovutetut teatterinuket, jotka pohjautuvat Savonlinnan pilotissa syntyneeseen eläintarinaan. Tarinassa hiirineito etsii itselleen ystävää Olavinlinnasta ja oppii matkalla ripauksen paikallishistoriaa. Huovutetut nuket valokuvattiin aidossa ympäristössä Olavinlinnassa ja nyt kuvat on painettu tarinavihkoon, joka jaetaan jokaiseen Savonlinnan varhaiskasvatusyksikköön, perhepäivähoitajille, Savonlinnan kirjastoihin sekä Olavinlinnaan. Linnan hiiri-tarinaa kuullaan Verso-viikolla pääkirjastossa ja Punkaharjulla järjestettävissä satutuokioissa, joissa on mukana myös nukketeatterimatkalaukku.

Linnan Hiiri (Kuva: Sini Tullila)


”Pää alas – jalat ylös” kiepsauttaa yleisönkin ylösalaisin

Kaikilla kolmella seuraavalla Verso-viikolla nähdään vauva- ja taaperoteatteri AEIOU:n värikäs esitys ”Pää alas – jalat ylös”, jossa kurkistetaan sirkusperheen arkipuuhiin. Maksuttomat esitykset ovat Rantasalmen Seuralassa pe 1.11., Juvan kirjastossa pe 8.11. ja Savonlinnan pääkirjasto Joelissa ma 11.11. Äiti-taikurin, Isä-pellen ja lapsiakrobaatti Bubun hahmoihin vauvojen ja taaperoiden on helppo samaistua jopa niin kirjaimellisesti, että he kiepsahtavat itsekin sirkusperheen mukana ylösalaisin. Sloveniassa palkitun kansainvälisen teatteriryhmän esitys on suunnattu erityisesti alle kolmevuotiaille vauvoille ja taaperoille vanhempineen ja hoitajineen, mutta ryhmän kutkuttava huumori vetoaa myös muihin alle kouluikäisiin. 

Vauva- ja taaperoteatteri AEIOU: Pää alas - jalat ylös


Lisätietoja: Kulttuurituottaja Terhi Siippainen: terhi.siippainen @ soisalo-opisto.fi, p. 044 743 6409

www.lastenkulttuurikeskusverso.blogspot.fi












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti