torstaina, syyskuuta 05, 2013

Pieksämäen Verso-viikko yhdistää musiikin, tanssin ja teatterin

Lastenkulttuurikeskus Verson järjestämä pienten lasten taideviikko kutsuu Pieksämäen perheitä ja perhepäivähoitajia hoitolapsineen luovan toiminnan pariin syyskuun lopussa. Pieksämäen Verso-viikolla 23. – 28.9.2013 keskitytään tänä vuonna eläinaiheisiin muun muassa musiikin ja tanssin parissa.

Verso-viikkoa vietetään Nukkekodilla (Hiekanpääntie 21), Naarajärven ja Jäppilän kirjastoissa sekä kylämuskareissa Peiposjärvellä ja Virtasalmella. Maksuttomat tilaisuudet on suunnattu perhepäivähoitajien ryhmille sekä alle kouluikäisille kotihoitolapsille, joten ne toteutetaan aamupäivisin. Lisäksi Nukkekodilla vietetään lauantaina 28.9. teatteriesityksen siivittämää perhepäivää, jolloin ovet ovat avoimena kaikille Pieksämäen perheille. Kaikkiin viikon tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Taideleikkituokioita eri puolilla kaupunkia

Verso-viikon päätapahtumapaikkana toimii Nukkekoti, jossa järjestetään erilaisia taideleikkituokioita. Maanantaina 23.9. Verso-viikon käynnistävät kädentaitoja, sanataidetta ja musiikkia yhdistävät, kaiken ikäisille osallistujille soveltuvat Soitinsatupajat klo 9.15 - 10.00 ja klo 10.15 - 11.00. Tuokion alussa luodaan Verson ohjaajien, Minnamaria Koistisen ja Terhi Siippaisen kanssa kierrätysmateriaaleista hauskat pienet rytmisoittimet, joilla säestetään yhdessä musiikillista satua. Samanlainen ”soiva satutunti” jalkautuu myös Jäppilän kirjastoon torstaina 26.9. klo 9.30 - 10.15.

Keskiviikkona 25.9. Nukkekodilla tanssitaan osallistavan tanssiteatterin merkeissä klo 9.00 - 9.45 ja klo 10.00 - 10.45. Tanssinopettajat Noora Rinne ja Anna Savolainen ohjaavat Jukka Itkosen runoihin pohjautuvia tanssityöpajoja, joissa Kujakatti ja Avaruuskoira johdattavat kaiken ikäiset lapset tanssin siivin Käpälämäkeen.

Verso-viikon aikana perehdytään eri puolilla Pieksämäkeä nostalgisiin Pikku-Marjan Eläinlauluihin, joiden hirnahtavat, surisevat ja hipsuttelevat hahmot tulevat lapsille tutuksi musiikkipedagogi Piia Säpyskä-Hietalan ohjaamissa musiikkileikkituokioissa tiistaina 24.9. Nukkekodilla (klo 9.15 ja klo 10 alkaen) sekä keskiviikkona 25.9. Naarajärven kirjastolla (klo 9.00 ja klo 9.45 alkaen). Yhteistyössä on mukana myös Pieksämäen Seutuopisto, joka avaa kylämuskareiden ovet torstaina 26.9. klo 9.45 Peiposjärven koululla ja perjantaina 27.9. klo 10.15 Virtasalmen Ojintalolla kaikille kiinnostuneille samalla Pikku-Marjan Eläinlaulujen teemalla.

”Pää alas – jalat ylös” Nukkekodin perhepäivässä 28.9.

Verso-viikko huipentuu lauantaina 28.9. Nukkekodilla vietettävään perhepäivään. Sadun ja seikkailun talon ovet ovat avoinna klo 9.30 – 12.00, jolloin Joonas Auringon satuvintti, Prinsessa Ruususen huone sekä Joonaksen aarrekammio houkuttelevat mielikuvituksellisiin leikkeihin. Myös kahvila Kultakutri palvelee kävijöitä koko Nukkekodin aukioloajan.

Perhepäivän alussa klo 10.00 nähdään Nukkekodin teatterisalissa vauva- ja taaperoteatteri AEIOU:n värikäs esitys ”Pää alas – jalat ylös”. Esitys on suunnattu erityisesti 3 - 36 kk ikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen, mutta esityksen kutkuttava huumori vetoaa myös muihin alle kouluikäisiin.  Noin puolen tunnin ajaksi yleisö saa kurkistuksen sirkusperheen päivään. Hulvattoman perheen arkipuuhissa Äiti-taikuri tietää, Isä-pelle yrittää ja lapsiakrobaatti Bubu osaa. Sirkusperheen henkilöhahmoihin vauvojen ja taaperoiden on helppo samaistua... jopa niin kirjaimellisesti, että he kiepsahtavat sirkusperheen mukana ylösalaisin!

AEIOU: "Pää alas - jalat ylös"