perjantaina, marraskuuta 20, 2015

Lapsen oikeuksia on vaalittava joka päivä


Lapsen oikeuksien päivä kääntyy jo iltaan. Tänä vuonna päivän viestintäteemana on lapsiperheiden köyhyys, johon voit vaikuttaa mm. allekirjoittamalla vetoomuksen osoitteessa www.lapsenoikeudet.fi.
 
Lapsen oikeuksia juhlitaan vuosittain lastenkulttuurikeskuksissa kautta maan, sillä YK:n lapsen oikeuksien sopimus on perustana työlle, jota teemme Versossakin ympärivuotisesti. Sopimuksen 31. artikla määrittää, että jokaisella lapsella on oikeus taiteeseen ja kulttuuriin. Sitä oikeutta vaalimme tarjoamalla Versossa kaikkiaan 11 savolaiskunnan lapsille maksuttomia ja esteettömiä tilaisuuksia tarttua taiteeseen, juurtua kulttuuriin ja löytää luovia ilmaisukeinoja osana arkea päivähoidossa, koulussa, kerhossa tai vaikkapa kirjastossa tai museossa, tasavertaisesti.

Tälläkin viikolla osana Verson arkista ohjelmaa on luotu ilon purjeita Heinävedellä ryhmiksissä ja kerhoissa, tartuttu taiteeseen samalla paikalliseen kulttuuriperintöön kurkistellen esiopetusryhmissä Leppävirralla, Heinävedellä, Joroisissa ja Varkaudessa, kuvataideseikkailtu Mäntyharjulla, satuiltu Hirvensalmen, Varkauden, Pieksämäen ja Savonlinnan kirjastoissa, etsitty monitaideseikkailussa aarteita Mikkelin Otavassa, Haukivuorella ja Suomenniemellä, satusalkkuiltu Leppävirralla, musisoitu Hirvensalmella koululaisten kanssa ja monitaiteiltu päiväkotilaisten kanssa, herätelty eskarilaisten kehotietoisuutta nukketeatterin keinoin Savonlinnassa sekä etsitty draaman kautta keinoja eskarilaisten ja 1-luokkalaisten tunneilmaisuun Leppävirralla ja Pieksämäellä. Sunnuntaina on vielä viikon päätteeksi mahdollisuus tehdä taidetta koko perheen voimin Varkauden museoilla.

Verson tavalliseen viikkoon mahtuu siis ainakin 46 tuokiota tai tilaisuutta, jotka osallistavat lapsia taiteen ja kulttuurin maailmaan. Enkä osaa edes arvata, kuinka moni Verson tuottamista nukketeatterilaukuista on ollut tällä viikolla kirjastoista lainassa alueen lapsiryhmissä ja kuinka monen lapsen käsissä teatterinuket ovat saaneet uuden elämän, niitä kun ei tilastoida.

Näiden tavallisten lisäksi päätimme tarjota Lapsen oikeuksien juhlaviikon kunniaksi kuusi teemaan sopivaa nukketeatteriesitystä teatteri Viiruksen kiertueella, joka tavoitti yli 300 katsojaa. Kirsikkana kakun päällä saimme tänään, juhlapäivänä mahdollistaa Sibelius150-juhlakonsertin streamauksen alueen kouluihin. Verson alueella yli 30 koulussa tai kulttuurisalissa seurattiin tänään suoraa lähetystä Tampere Filharmonian konsertista Tampere-talolta interaktiivisesti chattaillen kaikkiaan yli 130 000 oppilaan kanssa! Mahtavaa, eikö vaan? Niin meistäkin. Koska lapsella on oikeus taiteeseen ja kulttuuriin. Joka päivä.

Terhi Siippainen, lastenkulttuurikoordinaattori

torstaina, huhtikuuta 02, 2015

Roskajuttuja Repokankaan päiväkodissa!


Moikka!


Työssäoppiminen lastenkulttuurikeskus Versolla on alkanut omalta osaltani mielestäni erittäin hyvin, henkilökunta on tosi mukava ja tekemistä riittää!

Näihin kahteen viikkoon mitä olen täällä jo oleskellut, on sisältynyt paljon erilaista puuhaa, mm. vierailut Repokankaan Päiväkodilla eri lapsiryhmissä 30.3, 31.3 ja 1.4!

Maanantaina olin päiväkodilla Annan ja Kaarinin mukana kuvailemassa lapsia, kun he seurasivat Annan ja Kaarinin esitystä roskista ja kierrätyksestä!



Naiset esittelivät lapsille roskiksen asukkaita, joihin kuuluivat mm. Börje Banaani, Pertti Purkki, Haamuli Hulmunen ja Helinä Kilinä. Kaikki hahmot osasivat tottakai myös puhua, ja Anna ja Kaarin näyttivätkin lapsille, miten kukakin hahmo ääntelee!
Lapsille kerrottiin myös kuka roskahahmo kuuluu mihinkin jäteastiaan, koska eiväthän he kaikki mahdu samaan roskapönttöön asumaan.. Pertti Purkki löysikin kotinsa pienmetalliastiasta, kun taas Börje Banaani biojäteastiasta!

Roskien lajitteluun kuului myös pieni laulu, josta löytyykin lyhyt pätkä kuvattuna!


Lapset saivat myös mustat roskapussit, joita heidän piti heitellä ilmaan, saada ne leijumaan mahdollisimman kovaäänisesti, ja päinvastoin myös mahdollisimman äänettömästi. Lopuksi lapset vielä testasivat, saisivatko roskapussin putoamaan heidän jaloilleen!




Tiistaina olimmekin päiväkodilla kahdestaan Kaarinin kanssa. Silloin lapset saivat vuorostaan rakentaa itse omia roskahahmoja aikuisten avustuksella! 
Erilaisia materiaaleja rakentamista varten oli valtavasti ja lapset näyttivätkin erittäin innostuneilta ja keskittyneiltä rakennellessa omia roskahahmojaan!






Minustakin oli ihana olla auttamassa lapsia roskahahmojen rakentamisessa, lapset kun olivat niin ihailtavan suorasanaisia ja aidosti kiinnostuneita askartelusta. 
Kaikkien roskahahmoista tuli erilaisia, juuri heidän omiaan ja sellaisia kuin he itse halusivat.
Erään tytön pyynnöstä minäkin pääsin tekemään oman roskahahmoni... ;)

Päivän päätteeksi hahmot jätettiin kuivumaan päiväkodille, odottamaan seuraavaa päivää. 
Hienoja niistä kyllä tulikin!




Keskiviikkona, kun menimme Annan kanssa päiväkodille, roskajuttu tulikin päätökseen.
Ensimmäisenä päivänä esitellyt ja oikeisiin koteihinsa lajitellut roskahahmot olivat kadonneet! 
Lapsien tehtävänä oli edellisenä päivänä rakentamiensa roskahahmojen kanssa lähteä seikkailulle, etsimään kadonneet hahmot! 


Ensin kiivettiin korkealle puuhun, ja katseltiin näkyisikö hahmoja sieltä...


Hahmot löytyivätkin lopulta yksi kerrallaan, vaikka etsimisessä oli kyllä työtä!
Välillä piti hiipiä aivan hiirenhiljaa, välillä taas kävellä rivakasti "kiirekiireaskelilla" eteenpäin.
Pitihän lapsien myös 'uida järven toiselle puolelle' löytääkseen joku hahmoista!

Löydettyään Haamuli Hulmusen lapset pääsivät hahmojensa kanssa vielä lennolle tämän kanssa.

Kun taas Mauno Mehupurkki löytyi, lapset muistelivat, kun ensimmäisenä päivänä kerrottiin, kuinka Mauno ääntelee. Sitten lapsien omat hahmotkin saivat jutella Maunon kanssa hetkisen.
Tämäkin hetki tuli ikuistettua videolle!


Lopuksi, kun kaikki roskahahmot olivat löytyneet, rauhoituttiin vielä hetkeksi...



Roskaseikkailu oli kokonaisuudessaan aivan ihana, ja lapset olivat suloisia ja ihanan aitoja!

Hauskaa pääsiäistä kaikille!

- Noora Nyrönen, työssäoppija




keskiviikkona, tammikuuta 07, 2015

Satumaista vuotta 2015!

Satu ja Aatos-tuokiot Toenperän kirjastoissa


Lastenkulttuurivuosi 2015 polkaistaan Versossa käyntiin satumaisen värikkäästi eri kunnissa käynnistyvän satutuokiotoiminnan siivittämänä.

Lastenkulttuurikeskus Verso järjestää säännöllisesti satutuokioita keväällä 2015 Varkaudessa, Pieksämäellä, Leppävirralla, Heinävedellä, Joroisissa, Juvalla ja Rantasalmella. Lisäksi Savonlinnassa ja Hirvensalmella järjestetään kirjastoilla tuokiota, joiden sisältö poikkeaa perinteisistä satutunneista. Näiden ajankohdat ja sisällöt täydennetään myöhemmin.

Verson satutuokioihin on aina vapaa pääsy ja ne ovat pääsääntöisesti 3-6 -vuotiaille suunnattuja. Satujen lomassa tarinoidaan yhdessä, lauletaan, loruillaan, piirretään tai leikitään, seikkaillaan kirjastossa ja sukelletaan mielikuvitusmaailmoihin tarinallisen taidekasvatuksen ja sanataiteen keinoin.

Roskasakki seikkailee
Varkauden päivähoitoryhmissä
Varkauden ja Pieksämäen pääkirjastoilla satutuokiot toteutetaan tiistaista 13.1. alkaen viikoittain, Pieksämäellä klo 9.30 alkaen ja Varkaudessa klo 10 alkaen. Vuoden 2015 ensimmäinen satutuokio toteutuu Sadun ja Aatoksen seurassa Rantasalmella maanantaina 12.1. klo 9.30. Satu ja Aatos jatkavat matkaansa ke 14.1. Juvalla (klo 10.00) ja to 15.1. Joroisissa (klo 9.30). Kevään aikana Satu ja Aatos-tuokiot toteutetaan Toenperän kirjastoissa kerran kuussa, ja kevään teemana on keho.
Huhtikuussa Toenperän kirjastoissa vierailee Sadun ja Aatoksen sijaan ikiutelias tutkija Romuli, jonka kanssa maistellaan suussa märkiä sanoja ja muodostetaan vähän uusiakin!  Katso paikkakuntakohtaiset satutuokiotiedot täältä: http://www.versoverkko.fi/default.asp?siteid=Suomi&id=verso_satutuokiot

Nukketeatterimatkalaukkuja kiertää
Mikkelin ja Savonlinnan päivähoidossa 

Verson muista toimintamuodoista löydät tietoa www.versoverkko.fi-sivujen alasivuilta. Kevään 2015 aikana Verson toiminta painottuu päiväkodeissa, esikouluissa ja kouluissa toteutuviin monitaiteisiin toimintamuotoihin ja tunnetaitokasvatukseen, erityisesti Keski-Savon alueella esiopetuksen taidekasvatustuokioihin.


Mikkelissä ja Savonlinnassa kehitetään toimintamuotoja muun muassa varhaiskasvatuksen käyttöön tuotettujen nukketeatterimatkalaukkujen parissa ja etsitään parhaita kanavia perhepäivähoito- ja kotihoitolasten kulttuuritoimintaan kerhoissa ja kirjastoissa. Varkaudessa Satusalkkuseikkaillaan keväällä kaikissa päivähoitoryhmissä "Roskajutun" merkeissä ja Mäntyharjulla jatketaan alakouluikäisille suunnattua Askel Kuvataideseikkailuun-kerhoa. Pieksämäellä kehitettyä Tunteiden Tuuli-menetelmää levitetään puolestaan entistä laajemmalle alueelle.
Tunteiden Tuuli-menetelmää levitetään
entistä laajemmalle alueelle.

Vuoden 2015 toimintaa värittää koko Verson toiminta-alueella käynnistyvä laajamittainen kehittämistyö, jonka tavoitteena on saada jokaiseen Verso-kuntaan kulttuurikasvatussuunnitelma. Tällä hetkellä kulttuurikasvatussuunnitelmat ovat käytössä Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. Samaan aikaan rakennetaan tehokasta lastenkulttuurin viestintäverkostoa, jonka kautta saadaan ajantasaista tietoa lastenkulttuurin eri toimintamuodoista, tilaisuuksista ja koulutuksista suoraan lasten kanssa työskenteleville.

Lasten oma kioski
houkuttelee leikkiin Nukkekodilla
Kesäkin siintää jo katseissa. Silloin Verso järjestää muun muassa Vekara-Varkaus -festivaalin osana Seikkailujen Saaren, jossa päästetään mielikuvitus valloilleen teollisuuden 200-vuotisjuhlan tiimoilta "Veikeässä Verstaassa". Lisäksi Verso toteuttaa Pieksämäellä Sadun ja Seikkailun talo - Nukkekodin kesätoiminnan Joonas Auringon merirosvoseikkailujen värittämänä. Nukkekodille voi muuten varata jo toukokuulta aikoja lapsiryhmien kevätretkille!


Satumaista vuotta 2015!