keskiviikkona, elokuuta 30, 2017

Verson värikäs satusyksy 2017 käynnistyy syyskuussa



Lastenkulttuurikeskus Verson värikäs satusyksy käynnistyy kirjastoilla syyskuun 2017 aikana. Syksyn aikana taideaineita integroivia satutuokioita järjestetään yhdeksällä paikkakunnalla, kaikkiaan 15 eri kohteessa aina Leppävirralta Punkaharjulle ja Rantasalmelta Jäppilään.

Kirjastoilla viikoittain tai kuukausittain toteutettavat satutuokiot tavoittavat kotona hoidettuja lapsia sekä perhepäivähoitoryhmiä Verson jäsenkunnissa vuositasolla tuhansittain. Toisinaan satutuokioilla vierailee myös päiväkoti- ja esiopetusryhmiä tai 1- ja 2-luokkia. Kirjastot ovat matalan kynnyksen kulttuuritiloja, jonne lapsiperheiden ja ryhmien on helppo tulla. Satujen lomassa vinkataan kävijöille kulloiseenkin aihepiiriin liittyvää kirjallisuutta, luodaan lasten omaa taidetta satujen teemoista, musisoidaan, leikitään sekä kannustetaan lukemaan lisää kodeissa, kouluissa ja hoitopaikoissa.

Lastenkulttuurikeskus Verso haluaa satutuokiotoiminnallaan pitää yllä lastenkirjallisuuden merkitystä ilon ja elämysten lähteenä. Verson lastenkulttuurityössä lukeminen, tarinointi, loruttelu ja sanataide sen eri muodoissa on nostettu erityiseen asemaan. Lukemisen kulttuuriin kannustavan toiminnan yhteisenä otsikkona Versossa on ”tarinallinen taidekasvatus”, joka pitää sisällään säännöllisten satutuokioiden lisäksi sanataiteen edistämistä eri tavoin yhteistyössä mm. varhaiskasvatuksen, peruskoulujen ja kirjastojen kanssa.

Lastenkulttuurin tärkeä näkökulma on lapsen oman taiteellisen toimijuuden tukeminen, joten lapsille annetaan tilaisuuksia omien sanallisten tuotosten esiintuomiseen muun muassa sadutuksen, kielellä leikittelyn tai yhteisöllisen tarinankerronnan avulla. Samaa tavoitetta tukevat myös Verson tuottamat nukketeatterimatkalaukut, joita kiertää tällä hetkellä useimpien Verson jäsenkuntien kirjastojen kautta lapsiryhmien lainattavana materiaalina.



Syyskuussa satutuokiotoiminta käynnistyy Heinävedellä, Joroisissa, Juvalla, Leppävirralla, Pieksämäellä Poleenissa, Naarajärvellä ja Jäppilässä, Rantasalmella, Savonlinnan Joelissa, Kerimäellä, Punkaharjulla ja Savonrannassa sekä Varkaudessa. Hirvensalmella ja Virtasalmella syyskausi käynnistyy lokakuussa. 

Satutuokioiden ohjaajina vuorottelee kahdeksan taidekasvattajaa, jotka tekevät satutuokiovierailuja eri paikkakunnille. Satutuokioiden aikataulut ja tarkemmat tiedot löytyvät TÄÄLTÄ.