tiistaina, joulukuuta 22, 2015
perjantaina, marraskuuta 20, 2015
Lapsen oikeuksia on vaalittava joka päivä
Lapsen oikeuksien päivä kääntyy jo iltaan. Tänä vuonna päivän viestintäteemana on lapsiperheiden köyhyys, johon voit vaikuttaa mm. allekirjoittamalla vetoomuksen osoitteessa www.lapsenoikeudet.fi.
Lapsen oikeuksia juhlitaan vuosittain lastenkulttuurikeskuksissa kautta maan, sillä YK:n lapsen oikeuksien sopimus on perustana työlle, jota teemme Versossakin ympärivuotisesti. Sopimuksen 31. artikla määrittää, että jokaisella lapsella on oikeus taiteeseen ja kulttuuriin. Sitä oikeutta vaalimme tarjoamalla Versossa kaikkiaan 11 savolaiskunnan lapsille maksuttomia ja esteettömiä tilaisuuksia tarttua taiteeseen, juurtua kulttuuriin ja löytää luovia ilmaisukeinoja osana arkea päivähoidossa, koulussa, kerhossa tai vaikkapa kirjastossa tai museossa, tasavertaisesti.
Tälläkin viikolla osana Verson arkista ohjelmaa on luotu ilon purjeita
Heinävedellä ryhmiksissä ja kerhoissa, tartuttu taiteeseen samalla
paikalliseen kulttuuriperintöön kurkistellen esiopetusryhmissä
Leppävirralla, Heinävedellä, Joroisissa ja Varkaudessa,
kuvataideseikkailtu Mäntyharjulla, satuiltu Hirvensalmen, Varkauden,
Pieksämäen ja Savonlinnan kirjastoissa, etsitty monitaideseikkailussa
aarteita Mikkelin Otavassa, Haukivuorella ja Suomenniemellä,
satusalkkuiltu Leppävirralla, musisoitu Hirvensalmella koululaisten
kanssa ja monitaiteiltu päiväkotilaisten kanssa, herätelty eskarilaisten
kehotietoisuutta nukketeatterin keinoin Savonlinnassa sekä etsitty
draaman kautta keinoja eskarilaisten ja 1-luokkalaisten tunneilmaisuun
Leppävirralla ja Pieksämäellä. Sunnuntaina on vielä viikon päätteeksi
mahdollisuus tehdä taidetta koko perheen voimin Varkauden museoilla.
Verson tavalliseen viikkoon mahtuu siis ainakin 46 tuokiota tai tilaisuutta, jotka osallistavat lapsia taiteen ja kulttuurin maailmaan. Enkä osaa edes arvata, kuinka moni Verson tuottamista nukketeatterilaukuista on ollut tällä viikolla kirjastoista lainassa alueen lapsiryhmissä ja kuinka monen lapsen käsissä teatterinuket ovat saaneet uuden elämän, niitä kun ei tilastoida.
Näiden tavallisten lisäksi päätimme tarjota Lapsen oikeuksien juhlaviikon kunniaksi kuusi teemaan sopivaa nukketeatteriesitystä teatteri Viiruksen kiertueella, joka tavoitti yli 300 katsojaa. Kirsikkana kakun päällä saimme tänään, juhlapäivänä mahdollistaa Sibelius150-juhlakonsertin streamauksen alueen kouluihin. Verson alueella yli 30 koulussa tai kulttuurisalissa seurattiin tänään suoraa lähetystä Tampere Filharmonian konsertista Tampere-talolta interaktiivisesti chattaillen kaikkiaan yli 130 000 oppilaan kanssa! Mahtavaa, eikö vaan? Niin meistäkin. Koska lapsella on oikeus taiteeseen ja kulttuuriin. Joka päivä.
Terhi Siippainen, lastenkulttuurikoordinaattori
Verson tavalliseen viikkoon mahtuu siis ainakin 46 tuokiota tai tilaisuutta, jotka osallistavat lapsia taiteen ja kulttuurin maailmaan. Enkä osaa edes arvata, kuinka moni Verson tuottamista nukketeatterilaukuista on ollut tällä viikolla kirjastoista lainassa alueen lapsiryhmissä ja kuinka monen lapsen käsissä teatterinuket ovat saaneet uuden elämän, niitä kun ei tilastoida.
Näiden tavallisten lisäksi päätimme tarjota Lapsen oikeuksien juhlaviikon kunniaksi kuusi teemaan sopivaa nukketeatteriesitystä teatteri Viiruksen kiertueella, joka tavoitti yli 300 katsojaa. Kirsikkana kakun päällä saimme tänään, juhlapäivänä mahdollistaa Sibelius150-juhlakonsertin streamauksen alueen kouluihin. Verson alueella yli 30 koulussa tai kulttuurisalissa seurattiin tänään suoraa lähetystä Tampere Filharmonian konsertista Tampere-talolta interaktiivisesti chattaillen kaikkiaan yli 130 000 oppilaan kanssa! Mahtavaa, eikö vaan? Niin meistäkin. Koska lapsella on oikeus taiteeseen ja kulttuuriin. Joka päivä.
Terhi Siippainen, lastenkulttuurikoordinaattori
torstaina, huhtikuuta 02, 2015
Roskajuttuja Repokankaan päiväkodissa!
Moikka!
Työssäoppiminen lastenkulttuurikeskus Versolla on alkanut omalta osaltani mielestäni erittäin hyvin, henkilökunta on tosi mukava ja tekemistä riittää!
Näihin kahteen viikkoon mitä olen täällä jo oleskellut, on sisältynyt paljon erilaista puuhaa, mm. vierailut Repokankaan Päiväkodilla eri lapsiryhmissä 30.3, 31.3 ja 1.4!
Maanantaina olin päiväkodilla Annan ja Kaarinin mukana kuvailemassa lapsia, kun he seurasivat Annan ja Kaarinin esitystä roskista ja kierrätyksestä!
Naiset esittelivät lapsille roskiksen asukkaita, joihin kuuluivat mm. Börje Banaani, Pertti Purkki, Haamuli Hulmunen ja Helinä Kilinä. Kaikki hahmot osasivat tottakai myös puhua, ja Anna ja Kaarin näyttivätkin lapsille, miten kukakin hahmo ääntelee!
Lapsille kerrottiin myös kuka roskahahmo kuuluu mihinkin jäteastiaan, koska eiväthän he kaikki mahdu samaan roskapönttöön asumaan.. Pertti Purkki löysikin kotinsa pienmetalliastiasta, kun taas Börje Banaani biojäteastiasta!
Roskien lajitteluun kuului myös pieni laulu, josta löytyykin lyhyt pätkä kuvattuna!
Lapset saivat myös mustat roskapussit, joita heidän piti heitellä ilmaan, saada ne leijumaan mahdollisimman kovaäänisesti, ja päinvastoin myös mahdollisimman äänettömästi. Lopuksi lapset vielä testasivat, saisivatko roskapussin putoamaan heidän jaloilleen!
Tiistaina olimmekin päiväkodilla kahdestaan Kaarinin kanssa. Silloin lapset saivat vuorostaan rakentaa itse omia roskahahmoja aikuisten avustuksella!
Erilaisia materiaaleja rakentamista varten oli valtavasti ja lapset näyttivätkin erittäin innostuneilta ja keskittyneiltä rakennellessa omia roskahahmojaan!
Minustakin oli ihana olla auttamassa lapsia roskahahmojen rakentamisessa, lapset kun olivat niin ihailtavan suorasanaisia ja aidosti kiinnostuneita askartelusta.
Kaikkien roskahahmoista tuli erilaisia, juuri heidän omiaan ja sellaisia kuin he itse halusivat.
Erään tytön pyynnöstä minäkin pääsin tekemään oman roskahahmoni... ;)
Päivän päätteeksi hahmot jätettiin kuivumaan päiväkodille, odottamaan seuraavaa päivää.
Hienoja niistä kyllä tulikin!
Keskiviikkona, kun menimme Annan kanssa päiväkodille, roskajuttu tulikin päätökseen.
Ensimmäisenä päivänä esitellyt ja oikeisiin koteihinsa lajitellut roskahahmot olivat kadonneet!
Lapsien tehtävänä oli edellisenä päivänä rakentamiensa roskahahmojen kanssa lähteä seikkailulle, etsimään kadonneet hahmot!
Ensin kiivettiin korkealle puuhun, ja katseltiin näkyisikö hahmoja sieltä...
Hahmot löytyivätkin lopulta yksi kerrallaan, vaikka etsimisessä oli kyllä työtä!
Välillä piti hiipiä aivan hiirenhiljaa, välillä taas kävellä rivakasti "kiirekiireaskelilla" eteenpäin.
Pitihän lapsien myös 'uida järven toiselle puolelle' löytääkseen joku hahmoista!
Löydettyään Haamuli Hulmusen lapset pääsivät hahmojensa kanssa vielä lennolle tämän kanssa.
Kun taas Mauno Mehupurkki löytyi, lapset muistelivat, kun ensimmäisenä päivänä kerrottiin, kuinka Mauno ääntelee. Sitten lapsien omat hahmotkin saivat jutella Maunon kanssa hetkisen.
Tämäkin hetki tuli ikuistettua videolle!
Lopuksi, kun kaikki roskahahmot olivat löytyneet, rauhoituttiin vielä hetkeksi...
Roskaseikkailu oli kokonaisuudessaan aivan ihana, ja lapset olivat suloisia ja ihanan aitoja!
Hauskaa pääsiäistä kaikille!
- Noora Nyrönen, työssäoppija
keskiviikkona, tammikuuta 07, 2015
Satumaista vuotta 2015!
![]() | |||
Satu ja Aatos-tuokiot Toenperän kirjastoissa |
Lastenkulttuurikeskus Verso järjestää säännöllisesti satutuokioita keväällä 2015 Varkaudessa, Pieksämäellä, Leppävirralla, Heinävedellä, Joroisissa, Juvalla ja Rantasalmella. Lisäksi Savonlinnassa ja Hirvensalmella järjestetään kirjastoilla tuokiota, joiden sisältö poikkeaa perinteisistä satutunneista. Näiden ajankohdat ja sisällöt täydennetään myöhemmin.
Verson satutuokioihin on aina vapaa pääsy ja ne ovat pääsääntöisesti 3-6 -vuotiaille suunnattuja. Satujen lomassa tarinoidaan yhdessä, lauletaan, loruillaan, piirretään tai leikitään, seikkaillaan kirjastossa ja sukelletaan mielikuvitusmaailmoihin tarinallisen taidekasvatuksen ja sanataiteen keinoin.
![]() |
Roskasakki seikkailee Varkauden päivähoitoryhmissä |
Huhtikuussa Toenperän kirjastoissa vierailee Sadun ja Aatoksen sijaan ikiutelias tutkija Romuli, jonka kanssa maistellaan suussa märkiä sanoja ja muodostetaan vähän uusiakin! Katso paikkakuntakohtaiset satutuokiotiedot täältä: http://www.versoverkko.fi/default.asp?siteid=Suomi&id=verso_satutuokiot
![]() | |
Nukketeatterimatkalaukkuja kiertää Mikkelin ja Savonlinnan päivähoidossa |
Mikkelissä ja Savonlinnassa kehitetään toimintamuotoja muun muassa varhaiskasvatuksen käyttöön tuotettujen nukketeatterimatkalaukkujen parissa ja etsitään parhaita kanavia perhepäivähoito- ja kotihoitolasten kulttuuritoimintaan kerhoissa ja kirjastoissa. Varkaudessa Satusalkkuseikkaillaan keväällä kaikissa päivähoitoryhmissä "Roskajutun" merkeissä ja Mäntyharjulla jatketaan alakouluikäisille suunnattua Askel Kuvataideseikkailuun-kerhoa. Pieksämäellä kehitettyä Tunteiden Tuuli-menetelmää levitetään puolestaan entistä laajemmalle alueelle.
Tunteiden Tuuli-menetelmää levitetään entistä laajemmalle alueelle. |
Vuoden 2015 toimintaa värittää koko Verson toiminta-alueella käynnistyvä laajamittainen kehittämistyö, jonka tavoitteena on saada jokaiseen Verso-kuntaan kulttuurikasvatussuunnitelma. Tällä hetkellä kulttuurikasvatussuunnitelmat ovat käytössä Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. Samaan aikaan rakennetaan tehokasta lastenkulttuurin viestintäverkostoa, jonka kautta saadaan ajantasaista tietoa lastenkulttuurin eri toimintamuodoista, tilaisuuksista ja koulutuksista suoraan lasten kanssa työskenteleville.
![]() |
Lasten oma kioski houkuttelee leikkiin Nukkekodilla |
Satumaista vuotta 2015!
perjantaina, elokuuta 29, 2014
Pieksämäen syksyssä musiikillinen lastenkulttuuriviikko
Verso-viikko on pienten lasten taide- ja kulttuuriviikko, jonka kaikkiin tilaisuuksiin vapaa pääsy! Pieksämäellä Verso-viikkoa vietetään 8.9. – 13.9.2014. Tänä vuonna Pieksämäen Verso-viikon teemana korostuvat musiikki ja sanataide. Lauluja metsästetään pitkin viikkoa Nukkekodilla ja kirjastoissa sekä ryhmiksissä, loppuviikosta puolestaan retkeillään Poleenissa Muumiperheen laulujen parissa Hannele Huovin ja Soili Perkiön johdattamana sekä musisoidaan Seutuopiston muskariryhmien kanssa. Viikon toteuttavat yhteistyössä Lastenkulttuurikeskus Verso ja Kulttuurikeskus Poleeni.
Pieksämäen Verso-viikko on Verso-verkoston syyskauden 2014 lastenkulttuuriviikoista ensimmäinen. Myöhemmin syksyllä teemaviikkoja vietetään Hirvensalmella, Rantasalmella, Juvalla ja Savonlinnassa.
Pieksämäen Verso-viikon ohjelma
Ma 8.9. Klo 9.30
Nukkekoti (Hiekanpääntie 21,Pieksämäki)
Musapaja: Laulua mä metsästän
Musapajassa etsitään säveltäjältä kadonnutta laulua pienten vihjeiden avulla. Samalla tutustutaan erilaisiin ääniin, joita voi tehdä omalla kehollaan ja luodaan uusi laulu, jonka tekemiseen kaikki saavat osallistua! Musapajan kesto on n. 30 min. Ohjaajana Elsi Kinnunen, musiikkipedagogi AMK. Vapaa pääsy!
Ti 9.9. klo 9.30
Poleenin kirjasto (Savontie 13, Pieksämäki)
Satutunti
Sukella satuun, tupsahda tarinaan! Kaikille avoimet satutunnit on suunnattu noin 3-6 -vuotiaille lapsille ja aikuisseuralaisille tietysti myös! Ohjelmassa sadunkerrontaa, askartelua, paperiteatteria ja muuta luovaa toimintaa. Vapaa pääsy, tervetuloa!
Ke 10.9. klo 9.30
Jäppilän kirjasto (Jäppilän kirkkotie 9A, Jäppilä)
Musapaja: Laulua mä metsästän
Musapajassa etsitään säveltäjältä kadonnutta laulua pienten vihjeiden avulla. Samalla tutustutaan erilaisiinääniin, joita voi tehdä omalla kehollaan ja luodaan uusi laulu, jonka tekemiseen kaikki saavat osallistua! Musapajan kesto on n. 30 min. Ohjaajana Elsi Kinnunen, musiikkipedagogi AMK. Vapaa pääsy!
Torstai 11.9. klo 9.30
Naarajärven kirjasto (Vilhulantie 5, Naarajärvi)
Musapaja: Laulua mä metsästän
Musapajassa etsitään säveltäjältä kadonnutta laulua pienten vihjeiden avulla. Samalla tutustutaan erilaisiin ääniin, joita voi tehdä omalla kehollaan ja luodaan uusi laulu, jonka tekemiseen kaikki saavat osallistua! Musapajan kesto on n. 30 min. Ohjaajana Elsi Kinnunen, musiikkipedagogi AMK. Vapaa pääsy!
Pe 12.9. klo 10.00
Kulttuurikeskus Poleeni (Savontie 13, Pieksämäki)
Muumiperheen lauluretki
Hyppää mukaan retkelle muumilaakson halki! Matkalla oppaina kirjailija Hannele Huovi ja muusikko Soili Perkiö. Tervetuloa kaikki alle kouluikäiset! Luvassa musiikkia ja runoja. Vapaa pääsy, kesto noin 30 minuuttia. Järj: Kulttuurikeskus Poleeni
Pe 12.9. klo 10.45 - 11.30
Kulttuurikeskus Poleeni (Savontie 13, Pieksämäki)
Kirjailija- ja muusikkovierailu: Hannele Huovi ja Soili Perkiö
Miten sai alkunsa Suurkontio Tahmapää? Millainen on Urpon ja Turpon maailma? Miten runosta tehdään laulu? Kesto 45 minuuttia, vapaa pääsy! Suunnattu 1-3-luokkalaisille, mutta kaikki tervetulleita. Järj: Kulttuurikeskus Poleeni
Lauantai 13.9. klo 9.30
Kulttuurikeskus Poleeni (Savontie 13, Pieksämäki)
Muskarikauden avaus
Mitä muskarissa tehdään? Seutuopiston muskariryhmät aloittavat syyskauden yhdessä leikkien, laulaen ja rytmitellen. Sään salliessa musiikki-iloittelu päättyy Suureen Piirileikkiin Poleenin puistossa. Kauden avaus on avoin kaikille – tervetuloa tutustumaan muutkin kuin ryhmiin jo kuuluvat! Vapaa pääsy. Järj: Pieksämäen Seutuopisto.
Psst.. Musapaja ”Laulua mä metsästän” vierailee myös 9.9. Peiposjärven ja 12.9. Virtasalmen ryhmäperhepäiväkodeissa!
Lataa käsiohjelma PDF-muodossa TÄSTÄ.
Lisätietoja:
www.versoverkko.fi
www.poleeni.fi

keskiviikkona, huhtikuuta 30, 2014
Sirkus saapuu!
Verson kevät on vierähtänyt muun muassa Verso-viikkojen merkeissä Joroisissa, Varkaudessa, Leppävirralla ja Mikkelissä, satutunneilla seitsemällä paikkakunnalla ja muissa mukavissa toiminnoissa päiväkodeilla, kouluilla ja kerhoissa.
Toukokuun alussa vietetään Heinäveden Verso-viikkoa, minkä jälkeen katseet kääntyvät kohti kesän ponnistuksia, Pieksämäellä sijaitsevan Sadun ja Seikkailun talo - Nukkekodin kesäkautta 3.6. - 2.8. ja Varkaudessa 9. - 15.6. osana Vekara-Varkautta järjestettävää Seikkailujen saarta. (Lue lisää www.versoverkko.fi)
Seikkailujen saaren tunnelmiin kurkistettiin myös satutunnilla 29.4.2014 Varkauden kirjastossa, jossa lapset tekivät sadunkerrontakorttien ja satutädin avustuksella pienen sirkustarinan:
Sirkus saapuu!
Olipa kerran Sirkus Vinksin Vonksin, joka leiriytyi pihalle.
Sirkuksessa oli pelle nimeltään Hermanni. Hermanni juoksi veteen ja tanssijat
tanssivat. Pupujussi hyppi. Ilmapallot karkasivat taivaalle. Taikurin hatusta
tuli toinen pupu. Ihmiset hyppivät ja nauroivat. Nalle pompotti palloja.
Nuorallatanssija tanssi nuoralla. Pupujussit löysivät porkkanoita kasvimaalta.
Verson väki toivottaa hauskaa vappua ja aurinkoisia kevätpäiviä!
torstaina, joulukuuta 19, 2013
Joulutervehdys!
Lastenkulttuurikeskus Verson väki kiittää lämpimästi
kuluneesta vuodesta ja toivottaa Varkauden satutunnilla joulutunnelmia pohtineiden lasten ajatusten myötä rauhallista joulun
aikaa.
tiistaina, lokakuuta 29, 2013
Itäsavolaiset lapset tutustuvat nukketeatterin maailmaan
Lastenkulttuurikeskus Verson ja Versoverkko Etelä-Savoon -hankkeen
järjestämät pienten lasten taideviikot johdattavat Rantasalmen, Juvan ja Savonlinnan
lapset luovan toiminnan pariin. Verso-viikkojen teemoina korostuvat
tarinallinen taidekasvatus ja nukketeatteri, ja kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa
pääsy.
Lastenkulttuurikeskus Verso on 11 kunnan rahoittama verkosto,
jonka yksi toimintamuoto on jokaisella jäsenpaikkakunnalla vuosittain
järjestettävä lasten taideviikko. Verso myös hallinnoi ESR-rahoitteista
Versoverkko Etelä-Savoon (2012 – 2014) -hanketta, jossa kehitetään kuntien
palvelurakenteisiin pysyviä taidekasvatusmenetelmiä.
Syksyn 2013 aikana erityisesti perhepäivähoitajille ja
kotihoitolapsille suunnattuja kulttuuriviikkoja on vietetty jo Pieksämäellä ja
Hirvensalmella, ja seuraavat Verso-viikot järjestetään Rantasalmella 28.10. –
1.11., Juvalla 4.11.- 8.11. sekä Savonlinnassa 11.11. - 15.11. Tarkemmat
tapahtumatiedot löytyvät osoitteesta www.versoverkko.fi. Vuoden viimeinen
Verso-viikko toteutetaan Mäntyharjulla marraskuun lopussa.
Satu ja
Aatos jalkautuvat päivähoitoon ja kouluihin
Rantasalmen ja Juvan Verso-viikot painottuvat tarinankerrontaan ja
tunteiden käsittelyyn teatterillisin menetelmin. Pohjana on Versoverkko
Etelä-Savoon -hankkeen ”Satu ja Aatos” -pilotti, joka käynnistettiin
kehittämään Toenperän kirjastojen satutuntitoimintaa Juvalla, Joroisissa ja
Rantasalmella. Nyt toimintaa jalkautetaan myös kirjastojen ulkopuolelle
varhaiskasvatuksen pariin. Syksyn aikana Satu ja Aatos-tuokioita järjestetään myös
kaikissa Juvan, Joroisten ja Rantasalmen kouluissa.
Tunneteemaan pohjautuvia satuja lukevan Satu-tädin (Katja Kähkönen) mukana kulkee
ottopoika Aatos, teatterilavaste, joka auttaa lapsia sadun herättämien
tunteiden käsittelyssä. Teatterillisiin harjoituksiin päättyvä tarinatuokio
toimii paitsi taidekasvatustoimintana, myös varhaiskasvatus- ja
opetushenkilöstön koulutuksena teatterillisten
menetelmien hyödyntämiseen niin tunnetaitokasvatuksessa kuin kirjallisuutta
käsitellessäkin.
Satu ja Aatos Juvan kirjastolla |
Savonlinnassa
teemana nukketeatteri
Savonlinnan Verso-viikko 2013 painottuu tänä vuonna
nukketeatteriin sekä tarinalliseen taidekasvatukseen. Yhteistyötä tehdään
tiiviisti Savonlinnan kirjastojen kanssa. Lapset pääsevät kokeilemaan
teatterinuken rakennusta kierrätysmateriaaleista Kerimäen ja Savonrannan
kirjastoissa sekä pääkirjasto Joelissa.
Versoverkko Etelä-Savoon -hankkeessa on vuoden mittaan valmistettu
nukketeatterimatkalaukkuja Savonlinnan päivähoidon käyttöön ja koulutettu
päivähoitohenkilöstöä nukketeatterimenetelmien käyttöönottoon. Yhdessä
matkalaukuista on sisältönä huovutetut teatterinuket, jotka pohjautuvat Savonlinnan
pilotissa syntyneeseen eläintarinaan. Tarinassa hiirineito etsii itselleen ystävää
Olavinlinnasta ja oppii matkalla ripauksen paikallishistoriaa. Huovutetut nuket
valokuvattiin aidossa ympäristössä Olavinlinnassa ja nyt kuvat on painettu
tarinavihkoon, joka jaetaan jokaiseen Savonlinnan varhaiskasvatusyksikköön,
perhepäivähoitajille, Savonlinnan kirjastoihin sekä Olavinlinnaan. Linnan
hiiri-tarinaa kuullaan Verso-viikolla pääkirjastossa ja Punkaharjulla
järjestettävissä satutuokioissa, joissa on mukana myös nukketeatterimatkalaukku.
![]() |
Linnan Hiiri (Kuva: Sini Tullila) |
”Pää alas
– jalat ylös” kiepsauttaa yleisönkin ylösalaisin
Kaikilla kolmella seuraavalla Verso-viikolla nähdään vauva- ja
taaperoteatteri AEIOU:n värikäs esitys ”Pää alas – jalat ylös”, jossa
kurkistetaan sirkusperheen arkipuuhiin. Maksuttomat esitykset ovat Rantasalmen
Seuralassa pe 1.11., Juvan kirjastossa pe 8.11. ja Savonlinnan pääkirjasto
Joelissa ma 11.11. Äiti-taikurin, Isä-pellen ja lapsiakrobaatti Bubun hahmoihin
vauvojen ja taaperoiden on helppo samaistua jopa niin kirjaimellisesti, että he
kiepsahtavat itsekin sirkusperheen mukana ylösalaisin. Sloveniassa palkitun kansainvälisen
teatteriryhmän esitys on suunnattu erityisesti alle kolmevuotiaille vauvoille
ja taaperoille vanhempineen ja hoitajineen, mutta ryhmän kutkuttava huumori
vetoaa myös muihin alle kouluikäisiin.
Vauva- ja taaperoteatteri AEIOU: Pää alas - jalat ylös |
Lisätietoja:
Kulttuurituottaja Terhi Siippainen:
terhi.siippainen @ soisalo-opisto.fi, p. 044 743 6409
www.lastenkulttuurikeskusverso.blogspot.fi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)