keskiviikkona, kesäkuuta 22, 2016

Kesätyö Seikkailujen saaressa

’’Sisään ja ulos.’’ Seisomme ympyrässä ja vilkuilemme toisiamme epäluuloisesti. ’’Sisään ja ulos, puhaltakaa jännitys ulos hengityksen mukana.’’ Ohjaajamme Nazia Asif yrittää tsempata 18 kesätyöntekijäänsä. ’’Sisään ja ulos.’’ Sydän hakkaa yhä voimakkaammin. Katsomme viimeisen kerran toisiamme, ennen kuin suuntaamme Ravintola Vilskeen sopukoihin. Nyt se alkaa.

Tätä hetkeä varten olemme työskennelleet koko edellisen viikon. Hahmot ja puvut on luotu, rekvisiitta rakennettu ja roudattu, improvisointia ja ensiapua harjoiteltu. Kun näimme ensimmäisten lasten saapuvan, jännitys hiipui ja kova työ alkoi tuntua arvokkaalta.

Aika maanantaiaamusta sunnuntai-iltaan hujahti nopeammin kuin olimme ajatelleet. Tapaamamme 3239 innokkaan apukokin joukkoon mahtui eri-ikäisiä ihmisiä monesta eri kansallisuudesta. Myös ravintolan sisällä monikulttuurisuus näkyi vahvasti. Saaressa pääsi mm. maistelemaan Järvikylän yrttejä, leipomaan hiekkakakkuja ranskalaiseen malliin ja auttamaan japanilaisia linja(ninja)kokkeja.

Kauhutarinat saaren itikoista, sääolosuhteista ja rankoista päivistä oli kuultu moneen kertaan. Saariviikon jälkeen, uskomme että koko työporukka voi todeta huhut todeksi. Saimme seistä pitkät päivät sateessa itikoiden syötävänä, mutta kokemus oli ehdottomasti positiivinen. Työporukka tuki ja tsemppasi toisiaan aktiivisesti ja saarityö kasvatti meistä montaa esiintyjänä ja ihmisenä.


Kesätyö Seikkailujen saaressa oli hyvin monipuolinen, erilainen ja hauska. Oli hienoa päästä vaikuttamaan saaren sisältöön ja omaan rooliin. Kiitos kuuluu isolta osin loistaville ohjaajillemme, Nazialle, Jennille ja Terhille. He auttoivat meitä työläisiä jaksamaan hankalissa tilanteissa ja motivoivat meitä tekemään aina parhaamme. Kiitämme myös saaressa käyneitä. Kesätyöporukka kuittaa, hejdå!