Sadut Nukketeatterimatkalaukuista Leppävirralla

Satutuokiot 31.8.2016 Leppävirran kirjaston kerhohuoneessa

klo 9.00- 9.45 ja klo 10.00 - 10.45

Nukketeatterimatkalaukku

Nuket ohjaustoiminnan artenomi Mari Kervinen

Satutuokio klo 9.00 - 9.45

 

Hahmot nimettiin ensin:

Petri – lammas

Tammi - puu

Mato Matala

Essi – käärme

Rottahiiri

Kettu Repolainen

Tarina:

Olipa kerran Kettu Repolainen, joka lähti retkelle ja tapasi Petri-lampaan. Lammas ajoi kettua takaa ja sai ketun kiinni. Lammas halusi ketusta kaverin.

He menivät yhdessä Tammen luo. Tammi sanoi: ”Päivää” ja näkee Mato Matalan. Tammi syö matoja, Mato Matala lähti karkuun ja katosi.

Rottahiiri löysi Mato Matalan ja syö sen ja oksensi sen takaisin. Mato lähti nukkumaan.

Paikalle tulee Essi-käärme Petri-lampaan luo. Lammas syö  Essi-käärmeen. Lammas oksentaa käärmeen.

Ja kaikki tulee kavereiksi. Tulee yö. Kaikki rupee nukkumaan ja rupee kuorsaamaan.

Satutuokio klo 10.00 – 10.45

Sama nukketeatterimatkalaukku

Hahmot nimettiin ensin:

Maija – koira

Mato Matala

Kirsi – banaani

Hiiri Kipinä Hiirulainen

Käärme Käkilä

Kettu Repolainen

Tarina:

Olipa kerran Mato Matala. Mato meni multaan uiskentelemaan. Hän tapasi Kettu Repolaisen. Kettu Repolainen syö Mato Matalan.

Maija-koira ja Kettu Repolainen menevät naimisiin. Käärme Käkilä on pappina. Pappi kysyy haluaako Kettu Repolainen olla Maija-koiran miehistö. Maija-koira vastaa: ”Joo.” Sen jälkeen he menevät nukkumaan.

Sitten Maija-koira ja Kettu Repolainen heräävät, syövät aamupuuron ja menevät ulos lenkille. He tapaavat lenkillä Kirsi-banaanin. Sitten he jatkavat yhdessä lenkkiä. Sitten he menevät koteihinsa. Ja kaikki juovat kahvia.

Lopuksi aivan kaikki kerääntyivät Kettu Repolaisen luo juomaan teetä. Mato Matala syntyi uudelleen. 

Lapset keksivät tarinan satutuokion vetäjä Minnamaria Koistisen avustuksella.

Kesätyö Seikkailujen saaressa

’’Sisään ja ulos.’’ Seisomme ympyrässä ja vilkuilemme toisiamme epäluuloisesti. ’’Sisään ja ulos, puhaltakaa jännitys ulos hengityksen mukana.’’ Ohjaajamme Nazia Asif yrittää tsempata 18 kesätyöntekijäänsä. ’’Sisään ja ulos.’’ Sydän hakkaa yhä voimakkaammin. Katsomme viimeisen kerran toisiamme, ennen kuin suuntaamme Ravintola Vilskeen sopukoihin. Nyt se alkaa.

Tätä hetkeä varten olemme työskennelleet koko edellisen viikon. Hahmot ja puvut on luotu, rekvisiitta rakennettu ja roudattu, improvisointia ja ensiapua harjoiteltu. Kun näimme ensimmäisten lasten saapuvan, jännitys hiipui ja kova työ alkoi tuntua arvokkaalta.

Aika maanantaiaamusta sunnuntai-iltaan hujahti nopeammin kuin olimme ajatelleet. Tapaamamme 3239 innokkaan apukokin joukkoon mahtui eri-ikäisiä ihmisiä monesta eri kansallisuudesta. Myös ravintolan sisällä monikulttuurisuus näkyi vahvasti. Saaressa pääsi mm. maistelemaan Järvikylän yrttejä, leipomaan hiekkakakkuja ranskalaiseen malliin ja auttamaan japanilaisia linja(ninja)kokkeja.

Kauhutarinat saaren itikoista, sääolosuhteista ja rankoista päivistä oli kuultu moneen kertaan. Saariviikon jälkeen, uskomme että koko työporukka voi todeta huhut todeksi. Saimme seistä pitkät päivät sateessa itikoiden syötävänä, mutta kokemus oli ehdottomasti positiivinen. Työporukka tuki ja tsemppasi toisiaan aktiivisesti ja saarityö kasvatti meistä montaa esiintyjänä ja ihmisenä.

Kesätyö Seikkailujen saaressa oli hyvin monipuolinen, erilainen ja hauska. Oli hienoa päästä vaikuttamaan saaren sisältöön ja omaan rooliin. Kiitos kuuluu isolta osin loistaville ohjaajillemme, Nazialle, Jennille ja Terhille. He auttoivat meitä työläisiä jaksamaan hankalissa tilanteissa ja motivoivat meitä tekemään aina parhaamme. Kiitämme myös saaressa käyneitä. Kesätyöporukka kuittaa, hejdå! 

Pullopostia Joonas Auringolta

Huhtikuun aurinko tulvii ikkunoista sisään ja sulattaa pihan viimeisiä lumia, tinttien liverrys kuuluu sisälle asti. Istun Nukkekodin yläkerrassa viimeistelemässä pian alkavan kesän ohjelmaa, jota on suunniteltu pitkin talvea. Olemme koettaneet saada aikaan juuri sellaisen kesän, jota Nukkekodin oma merirosvokapteeni Joonas Aurinko on lähettämässään pullopostissa toivonut.

Kahvitauolla unohdun seuraamaan ikkunasta oravien kisailua takapihan puissa. Etupihan puolelta kuuluu jo lasten ääniä, yksi perhe on tullut pihalle leikkimään. Talven paukkupakkasten aikaan pimeän ympäröimässä, koleassa talossa yksin vietetyt päivät tuntuvat jo kaukaisilta muistoilta. Nyt voi jo aistia kesän olevan ihan lähellä ja tiedän että Joonas Aurinko miehistöineen on paluumatkallaan tänne.

Ja mitä Joonas kesältä toivoikaan? Siinä pullopostissa luki näin:

Hei Versotarhurit,

Ois siitä iloinen mieli mulla, jos taas kevätretkille vois lapset tulla.

Päiväkoteihin, kouluihin viekää viesti, toukokuussa alkaa Joonaksen pesti.

Mä silloin saavun ryhmät viihdyttämään, tarinoimaan ja laulamaan,

tehdään päihin hatut piraatin ja saa jokainen myös rintapieleen napin.

Vaan kun koittaa kesäkuu, silloin ois jo meno muu.

On kesä yksi ja monta, suuri tapahtuma, jossa paljon puuhaa verratonta:

Sais kaikki maalata ja musisoida, tanssia ja nikkaroida,

joskus laittaa multaan sormet tai ylleen roolivetimet,

sukeltaa sadun ja teatterin taikaan, leikkiä ja viettää aikaa.

Tiny Wheelsiin tahdon autot jännät, eläinpäivään pörröiset hännät.

Viel kun toistuis filmifestarit alkuun elokuun, sepä hymyyn saisi suun.

Ja parasta ois tässä, et näkisin perheet yhdessä tekemässä,

ihmetellen kokemassa, mukana myös vaarit ja mummit, serkut, kamut, sekä kummit.

Maailman meriltä teille terveiset lähetän ja kesää jo innolla odotan!

Teidän hurjaakin lempeämpi merirosvokapteeni,

Joonas Aurinko

Julia Vatanen,

Nukkekodin vastaava ohjaaja

Lastenkulttuurikeskus Verso

Nukketeatterimatkalaukku satutuokiossa

Leppävirran Satutuokio 16.3.2016 perhepäivähoitolapsille ja kotona oleville lapsille,

Leppävirran kirjaston kerhohuone 

Nukketeatterimatkalaukku, nuket ohjaustoiminnan artenomi Mari Kervinen

Tällä kertaa toin mukanani Nukketeatterimatkalaukun, jossa on mielikuvituksellisia, kierrätysmateriaaleista tehtyjä olentoja. Kaikki otukset eivät välttämättä muistuta selkeästi mitään eläintä. Lisäksi laukussa on maisemakangas ja varavaatteita. Teimme tarinan yhdessä lasten kanssa, johdattelin sitä nukkien avulla.

Laukku oli jännittävästi ensin kiinni, kahvassa roikkui tyhjät kirjan kannet. Kannessa luki: ”Nukketeatterimatkalaukku”. Sanoin lapsille, että se tarina on varmaan täällä kirjassa. Mutta kirja olikin tyhjä kun sen aukaisin, kyllä heitä nauratti. Siitä päästiinkin siihen, että tarvitaan tarina, jonka te lapset kerrotte…

Laukku avattiin varovasti. Sisäkannessa oli linnamaisema ja johdattelin alun tarinaan. Aloitin, että noita oli taikonut kaikki olennot nukkumaan ja ne täytyisi yksitellen herättää. Lisäksi olennot olivat unohtaneet keitä olivat ja minkä nimisiä he olivat. Lapset nimesivät otukset sitä mukaa kun ne ilmestyivät ja tällainen siitä tarinasta tuli:

”Olipa kerran linna, jossa asui noita nimeltä Velho. Noita Velho taikoi kaikki olennot nukkumaan.

Ensimmäisenä heräsi Mini - koira ja sitten heräsi Täplä-hevonen.

“Herätetään toiset eläimet”, Mini - koira sanoo.

“Herätetään vaan”, Täplä - hevonen vastaa.

Ja niin heräsi myöskin Tatti - hiiri. Tatti - hiiri meni turvaan linnaan ja katosi muurien taakse.

Velho heräsi ja raivostui, kun eläimet olivat heränneet. Eläimet lähtivät pakoon linnan muurien taakse.

Muut heräsivät. Kukko - kana heräsi ja totesi, että kaikki olivat menneet piiloon muurin taakse.

Karvapallo - toukka heräsi. Noita ajoi niitä takaa. Nekin menivät linnan muurien taakse pakoon. Olennot päättivät, että säikäytetään velho. Eläimet tiesivät, että velho pelkää vettä ja niin ne työnsivät yhdessä velhon jokeen. ”

Lopuksi katsottiin miten nuket liikkuivat ja mistä ne oli tehty. Sitten lapset pääsivät kokeilemaan nukkeja ja leikkimään niillä vapaasti. Paikalla oli 14 lasta (1-5v) ja neljä aikuista.

Tuokio (45min) meni kuin siivillä ja lapset innostuivat leikkimään nukeilla keskenään.

Minnamaria Koistinen